torstai 18. kesäkuuta 2009

Rouva nimetön - keskiajalta

Tämä rouva taitaa olla ensimmäinen tekemäni massanukke. Nukke on muuten aika onnistunut, mutta kädet ja jalat ovat aivan hirvittävät. Onneksi ne jäävät aika hyvin vaatteiden alle piiloon. Kyseinen daami sai kyllä uudet kasvot ja hiukset tässä pari viikkoa sitten. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa aiemmasta olomuodosta.

Ensimmäisen maalauskerran jälkeen olen onnistunut hankkimaan riittävän pienen siveltimen, jotta kasvojen maalauskin on jotenkin mahdollista. Tämän rouvan hiukset ovat myös silkkikuitua, joka tuntuu olevan aika hyvä materiaali nuken tukkaan tässä mittakaavassa. Ainoa ongelma sen kanssa on, että siitä irtoaa höytyviä ihan tolkuttomasti. Onneksi hiuslakka auttaa myös nuken kampaamisessa..


Rouvasta on tarkoitus tulla keskiaikainen linnanrouva. Hänelle siis kuuluu huntu hiuksille, koska hän on jo varttuneempi ja naimisissa. Huntu on kuitenkin poistettu kuvauksen ajaksi. Hiuksissa oleva verkko on tehty neulomalla harvaa kullanvärisellä muliinilangalla. Puvun mallin nappasin jostain keskiaikaharrastajien nettisivustolla ja on siis tarkoitettu ihan 1:1 tehtäväksi. Netissä ollet kaavat olivat kuitenkin lähes sellaisenaan sopivat 1:12 mittakaavaan.

Rouvalle pitäisi vielä ommella päällyspuku ja viitta, mutta toistaiseksi niiden tekemiseen ei ole liiennyt aikaa.

Niin, ja nimihän tälle rouvalle pitäisi keksiä. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti