Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaalle tulostaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaalle tulostaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. marraskuuta 2009

Extremeilyn jatkoa

Extremeily (yhdistelmä sanoista extreme mineily :-) on jatkunut viime ajat. En tajua mikä pikku masokisti minussa asuu, kun pitää tällaista alkaa näpertämään? Mutta olisko se haasteellisuus, mikä siihen sisältyy.

Tällaisia olen mm. saanut aikaiseksi.
Lady in scale 1:48. She is only 3,4cm high.



Nukke on todellisuudessa paljon kauniimpi, mutta näin pienten esineiden kuvaaminen näyttää olevan jo ihan kokonaan oma taiteenlajinsa. Nukke on tehty massasta ja sille on muotoiltu jonkinlaiset kasvonpiirteetkin. Maalaukset on tehty akryylivärillä. Hiukset ovat Doloresin nuken hiusta (ei muuten montaa suortuvan pätkää tarvittu noin minimaaliseen nuppiin). Mekko on puuvillakangasta, joka on liimattu suoraan nukkeen. Ja tosiaan - hameosa on jo nukelle muotoiltu eli massasta. Nukella on pituutta noin 3,4cm.

Rouva poseeraa nukketalon alakerran huoneessa. Lattia on ohutta balsaa, joka on uritettu ruuvimeisellillä matkimaan lautalattiaa ja sen jälkeen petsattu ja käsitelty antiikkivahalla. Matto on kankaalle printattu. Sohva on hiomalla muotoiltu balsasta ja päällystetty kankaalla. Sohvan jalat ovat 1:12 nukketalon oven nupit. Pehmusteita ei ole, vaan sohva on hiottu näyttämään pehmustetulta.

Kirjahylly on ohutta balsaa ja lasiovi nukketalon ikkunalasia. Kirjat on tehty Anna-Carin Betzenin ohjeella (linkki hänen sivuilleen löytyy sivupalkista) ja ne ovat balsaa.

Ikkunaverhoasetelma on liimattu muotoonsa balsalle. En saanut muuten noita laskoksia näyttämään yhtikäs aidoilta. Seinän koristelista on Doloresin nauhaa ja tapetit tulostettu Jim's Printables sivustolla, jossa on joitain malleja myös mittakaavassa 1:48.

Toistaiseksi olen tykännyt tässä mittakaavassa työskentelystä. Päänvaivaa tuottavat tosin kaikki pintamateriaalit, kuten tiiliseinä, mutta ehkäpä ratkaisu löytyy pienoisrautateiden parista...

Niin, talosta tosiaan. Tässä muutama viikko sitten paimensin kotona sairaita lapsia ja leikkelin kokeeksi vanerista mökin. Siitä tuli sitten nelikerroksinen talo, jonka parissa olen ahertanut. Sellainen ongelma tässä kyllä on, että yksittäinen huone pitää tehdä valmiiksi ennen kuin väliseinää tai kattoa voi lisätä. Jälkikäteen on melko mahdotonta saada käsiään mahtumaan huoneisiin ilman, että kaikki tavarat hajoavat.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Divaani ja matto

Tein tässä viikonloppuna nukketaloon divaanin ja vielä toisen maton tulostamalla. Tässä niistä kuva.

Here is picture of another printed mat. And some furniture making...

Pahoittelen varjoa, mutta oli jo niin hämärää kuvatessa, että piti olla kattovalot päällä.

Matto on tehty samoin kuin edellinenkin eli tulostettu kankaalle ja vuoritettu. Tämä matto on peräisin Jim's Printables -sivustolta. Ja mittakaavan osoittimet jäivät taas laittamatta kuviin. Mikähän siinäkin oikein on, kun ne aina unohtaa?

Tässä vielä lähikuva divaanista.

Divaanin runko on balsaa, joka on käsitelty Osmo-puuvahalla. Lisäksi hieroin pintaa maalaamisen jälkeen antiikkivahalla. Sillä tulee vähän kiiltoa pintaan, mutta ei kuitenkaan paljon. Olisin kyllä mieluusti lakannut puut, mutta sopivaa lakkaa ei ollut varastossa.

Ai niin, nuo selkänojan pienat on valmiita puusorvauksia, kuten myös jalat. Kasaamisessa käytin sekä Tacky Glueta että Super Glueta. Jostain syystä nuo jalat pysyy paremmin superliimalla paikoillaan.

Kangas on silkkiä, jolle olen tulostanut printterillä (huomaatteko, tätä pitää nyt kokeilla joka paikkaan :-) netistä löytämäni kuvion. Lienee alunperin tapetiksi tarkoitettu. Tuo silkki käyttäytyi ainakin minun tulostimessani vähän erilailla kuin puuvilla. Liekö ollut vähän eri kokoinen arkki vaikka A4-arkkina myytiinkin? Tai sitten liukas pinta vaikutti jotenkin kankaan kulkuun. Sen seurauksen toiseen reunaan tuli mustaa töhryä, mutta ei se mitään tässä tarkoituksessa haitannut.

Täytyy kyllä sanoa, että tuo huonekalujen tekeminen pitkästä aikaa on melkoista räpellystä. Ihan hyvähän tuosta lopputuloksesta kuitenkin tuli, vai mitä?

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Printterimatto

Tällaisen maton tein kankaalle tulostamalla.

Here is my new carpet - printed on fabric also.

Tekniikka ihan vastaava kuin tilkkupeitossa eli tulostettu kankaalle ja vuoritettu ohuella puuvillakankaalla. Reunoihin värkkäsin hapsut purkamalla lankoja kangassuikaleista ja liimaamalla suikaleet maton alareinoihin.

Tässä vielä lähikuva matosta.

Kuva on joku netistä löydetty matto. Tämä on minusta oivallinen tapa tehdä mattoja nukketalokokoon - sopisi erityisesti pienempiin mittakaavoihin kuten 1:24. Tai siis oivallinen näin kärsimättömälle ihmiselle kuin minä, jolle kaikki pitäisi olla heti valmista tai sitten ne jää kesken... Luonnollisesti nuo ristipistellyt matot ovat paljon aidomman näköisiä, mutta kun ei niin ei.

Tästä kärsimättömyydestä yksi huvittava seikka tämän tekemisessä: tulostamisen jälkeen kangas pitää huuhdella, että ylimääräiset musteet lähtevät eivätkä tahraa työtä myöhemmin. No, pesun jälkeen se pitää tietysti kuivattaa ja minulla oli niin hoppu saada tämä valmiiksi, jotta näen millainen siitä tulee, että laitoin kangasarkin kuivausrumpuun. Onneksi kangas on puuvillaa, joten hyvinhän tuo kesti käsittelyn.

Voi olla, että tämä matto päätyy lopulta tyttären Lundby-nukkekotiin, mutta sinnekin se on kokonsa puolesta ihan sopiva. Ja värien puolesta varsinkin.

tiistai 25. elokuuta 2009

Tällainen siitä peitosta tuli

Niin, tässä "tilkkupeitto" on sitten esillä sängyllä. Minusta se onnistui ihan kivasti.

Here is the finished printed beadspread.

Välissä oleva vanu oli vähän liian ohutta, koska se on vain toinen puoli paksumpaa vanua. Kokonaisena vanu olisi ollut liian paksu, koska on tarkoitettu ihan 1:1 pehmustamiseen. Nurjalla puolella on tuota samaa valkoista puuvillabatistia, mistä tyyny on tehty.

Peiton ompeleet on ommeltu koneella, mutta mikään ei tietysti estä ompelemasta käsin, jos niin tahtoo. Mulla oli vaan niin hoppu nähdä millainen tästä tulee, etten malttanut käsin pistellä :-)

Tässä vielä lähikuvaa sekä peitosta että tyynystä.


Nyt taas huomasin, että jäi nuo mittakaavan osoittimet pois - jälleen kerran.

Tyyny on puuvillaa ja reunassa pitsi. Kokeilin tuohon eka kertaa elämässäni silkkinauhakirjontaa ja eihän se oikein onnistunut, sillä kangas oli liian tiivistä. Jonkinlaisen ruusukkeen sain kuitenkin väkerrettyä Doloresin nauhasta.

Unohtui muuten edellisestä kirjoituksesta, että tuo Open Office Draw ei sitten tallenna mitään jpg-muotoon, joten jos aikoo hyödyntää valokuvalaatuista tulostusta (ainakaan meidän Epson ei ymmärrä tulostaa valokuvaksi muita kuin valokuvatiedostoja), täytyy piirros ensin muuttaa jpg-muotoon. Itse tein sen Gimp-kuvaeditorilla, mutta sama homma hoitunee Paintilla - kuten koko kuvan tekokin.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Printterillä tilkkupeittoa

Vihdoin sain ensimmäisen kankaalle tulostuksen tehdyksi. Ihan hyvin onnistui. Kuvakin on, mutta kamerassa, enkä jaksa enää tänään alkaa kuvia siirtämään. Siispä tässä lyhyesti tarvikkeista ja projektin vaiheista.

Kankaana on tämä Tilkkutexin tulostuskelponen puuvillakangas. Sivulla on lyhesti myös ohjeet tämän tekniikan toteuttamiseen. Netistä löytyy myös kaikenlaisia valmiita tulostettavaksi sopivia tilkkutöitä ja kankaita. Halusin kuitenkin tehdä peiton itse ja niinpä sitten muokkasin sopivan värisen ja kokoisen ruudukon Open Officen piirto-ohjelmalla.

Here is a picture which I have made for beadspread by Open Office Drawing. I've printed it on fabric. Feel free to use it in your own dolls house.


Tällaisen sain aikaiseksi. Jos joku haluaa mallia käyttää omiin nukkekotiprojekteihin, niin ihan vapaasti. Luulin, että siinä olisi ollut isompikin työ, mutta aika äkkiä se valmistui. Ruudut on tehty 1cmx1cm kokoon. Tulostin kuvan kankaalle 15 x 15 cm koossa, jolloin sain siitä sopivan oman nukketaloni sänkyn. Mutta kuvakokoa muuttamalla se tietysti sopii mihin vaan.

Tulostamisen ja pesun + kuivatuksen jälkeen silitin kankaan. Sitten ompelin sen yhteen vanun kanssa kaikkia suoria linjoja pitkin. Lopuksi laitoin vuoriksi ohutta puuvillabatistia. Nämä ohjeet tähän juttuun ovat jostain netistä poimimani, eivät siis omaa keksintöäni.

Ihan kiva siitä kuitenkin tuli. Seuraavaksi aion kokeilla mattoa samalla tekniikalla. Ei tuo ristipistoilu oikein ole minun juttu ja jostain pitäisi ne matotkin keksiä...

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Joo, pitihän se arvata miten käy, kun työt alkaa..

Ei siis paljon jää aikaa näille omille jutuille. Tai jos joskus jää aikaa, niin ei ainakaan jää aikaa valokuvata. Mutta toivotaan, että kunhan nämä asiat tästä alkaa rullata enemmän rutiinilla, niin sitten jäisi aika tällekin. Nyt on illat menneet lähinnä kuopusta paijatessa, kun ottaa niin raskaasti tuon päiväkodissa olemisen.

Jotain hankintoja olen tehnyt ja paljon on kaikkia uusia suunnitelmia. Olen tässä perehtynyt tuohon kankaalle tulostamiseen. Jos jollakulla on kokemuksia niin olisi kiva kuulla millaisia minijuttuja olette siten tehneet. Jos jollekulle asia on vieras niin esimerkiksi tämä kauppa myy materiaaleja kyseiseen hommaan. Netistä tuntuu löytyvän kaikenlaista tulostettavaksi sopivaa miniatyyrijuttua esimerkiksi hakusanalla "printable miniature fabrics". Ja voihan joitain noista tapettimalleistakin tulostaa kankaaksi.

Katsotaanpa mitä saan sillä saralla aikaan. Toistaiseksi odottelen materiaaleja, sillä täällä ei ole kellään paikallisella myynnissä mitään tuohon tarpeeseen ja kaikki joutuu tilaamaan netistä.

Kiitokset teille, jotka olette ryhtyneet blogini lukijoiksi. Kiva tietää, että teitä kiinnostavat tekemiseni. Kiitokset myös kaikille muille kävijöille, kommenttejakin saisi jättää.