torstai 29. lokakuuta 2009

Kiitokset ekasta huomionosoituksesta!

Sain tunnustuksen Kaijalta. Kiitokset - olen todella ylpeä siitä.


Ohjeet olivat seuraavat:

Saatuaan tämän palkinnon, piti tehdä 7 kohtaa:

1.Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen. 2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi. 3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen. 4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä. 5. Anna tunnustus seitsemälle. 6. Linkitä heidät blogissasi. 7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Ja sitten ne seitsemän asiaa. Hmmm....

1. Minulla on neljä lasta ikähaarukassa 2 - 14v

2. Valitettavastu joudun tunnustamaan, että seuraan Big Brotheria.

3. En kehtaa kertoa työkavereilleni tästä ihanasta harratuksesta, koska en usko heidän ymmärtävän.

4. Harry Potter on mielestäni mielenkiintoisin tarina, mikä koskaan on kirjoitettu.

5. Minun on vaikea levätä ja olla tekemättä mitään. Kotikasvatus "maailma ei laiskoja elätä" -mentaliteetilla lienee tehnyt tehtävänsä :-)

6. Olen sitä mieltä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio on ihmiselle ainoa oikea. Tosin, en itsekään pysy ruodussa koko ajan....

7. Olen etevä ajattelemaan ongelmatilanteissa kuten Scarlett O´Hara: "Huomenna on taas uusi päivä". Ja samantien hautaan ongelmat syvälle ja kuvittelen, että ne häviävät itsekseen.

Tunnustus menee edelleen seuraaville:

Kurjenpolvi

Rauhaniemi

Villa Marcelle

Veeran talliUna

Hanna ja leijona

Iidasanttu

Kun näilläkin kaikilla on niin tolkuttomasti ihania juttuja, kuten lukemattomissa muissakin blogeissa sekä tällä, että muulla alueella.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Huonekaluprojekteja

Etuseinän tekemisen ohessa olen tehnyt muutamia huonekaluja.

I have also made some furniture.

Ensin tein noista tuon pöydän, sitten tuolit, nojatuolin ja peili on viimeisin. Pöydän materiaalina on Tiimarista ostettu puinen ovikyltti ja siihen laitetut valmiista puusorvauksista tehdyt jalat. Olen käsitellyt sekä pöydän että tuolit petsillä ja antiikkivahalla. Tuolit ovat vähän eri mallia, mutta tämä talohan onkin sellainen maaseutuhuvila, johon on kertynyt kaikkea vähän eriparista kalustetta. Tuoleissa olen käyttänyt mittoina samaa kirjaa, jota aiemmin sängyssäkin. Muotoilut on kyllä enempi vähempi omasta päästä. Kieltämättä melko haasteellista saada niitä suoriksi...

Nojatuolin ohje on kirjasta "Making upholstered furniture in 1:12 scale". Lainasin kirjan kirastosta tässä joku viikko sitten.

Hmm... huomaa kyllä mikä kuva on otettu salamalla ja mikä ilman. Tuolin materiaali on vanerilevyä, täytteet leikattu vanhasta vauvan superlonpatjasta ja päällys puuvillakangasta. Jalkoina valmiista puusorvauksista leikatut palaset. Tiedoksi: tämän tuolin tekemiseen meni viikko. Enpä olisi uskonut.

Aiemmin olen topannut noita huonekaluyritelmiä vanulla, mutta superlon toimi paljon paremmin. Ainoa ongelma sen kanssa on sopivan leikkausvälineen löytäminen. Ellei nyt satu omistamaan valmiiksi juuri sopivan paksuista superlonlevyä (kuten 0.5cm).

Viimeisin tekele on tämä peili.

Peili on Doloresin peiliarkkia (millä te leikkaatte tuota peiliä? Mattoveitsen kanssa oli tosi vaikeaa ja saksit saivat peilin säröille) ja raamit ovat ohutta vaneria ja koristelu ohutta koristenauhaa. Raamien väritykseen käytin sellaisia askarteluliikkeestä ostamiani Rub-On -metallivärejä (täältä voi käydä katsomassa millaiset ne on, minulla ovat nuo "Bright Colors").

Värit ovat koostumukseltaan vähän kuin rasvainen luomiväri ja ne laitetaan pintaan ihan sormilla hankaamalla. Ihmeen hyvin toimivat tuossa, vaikka siinä oli se nauhakin. Liimakohtiin ei kyllä oikein hyvin tarttunut. Tarkoitus oli käyttää Revellin pienoismallimaalia, mutta luuloistani huolimatta en ollut ostanut kultaa ja eihän sitä tietysti voinut odottaa kauppaan pääsyä, kun oli aikaa ja inspis tuollaisen tekemiseen.

Etuseinä vihdoinkin valmis

Onpas aikaa vierähtänyt. Kaikenlaista olen kyllä tehnyt, mutta kynnys istahtaa tietokoneelle "huvikseen" on nykyisin aika korkea - johtuen työstä ja opiskelusta. Niiden takia joutuu konetta niin paljon käyttämään, ettei oikein muuten enää ehdi eikä jaksa.

Tässä viime viikonloppuna sain lopulta etuseinän sellaiseen kuntoon, että siinä on nyt SARANAT. Vihdoin ja viimein pääsin eroon maalarinteipeistä, joilla se on ollut kiinni. Tässäpä kuvaa seinästä paikallaan. Pahoittelut etukäteen kuvien laadusta - syksypimeät on alkaneet.

I have finally finished the front wall project.

Olen näpertänyt seinään ikkunat. Viisi kappaletta, jotka jokainen ovat takuulla vähän erilaisia ja pienat eri levyisiä ja eri kohdissa. Eihän tuota kuitenkaan valokuvasta pahasti huomaa. Materiaalina ikkunoissa on käytetty tarkoitukseen olevaa Minimaailman "ikkunalasia" ja ohutta balsaa. Ikävä kyllä, talosta puuttuu vielä kahdeksan ikkunaa.... Tuntuu tämä ikkunaremontti olevan hankalaa myös näin minikoossa.

Tässä kuvaa etuseinästä sisäpuolelta- samalla näkyy myös mikä on sisätilojen tämänhetkinen tilanne.


Yläkertaan tulee tuollainen paneeli seinän alaosaan. Joka on siis tehty ohuesta balsalevystä ja sen yläpuolelle kiinnitetystä valmiista, muotoillusta puurimasta. Molemmat on maalattu valkoiseksi ja lakattu spraylakalla. Keittiön seinään pitäisi myös viritellä paneelia, mutta eiköhän sen saa, vaikka seinä on jo paikallaan.

Tässä kuvaa huoneista ja siitä mitä niissä tällä hetkellä on.

Makuuhuoneessa alkaa olla aika hyvin kalusteita. Tekemäni divaani on tällä hetkellä tuossa, josta tulee varmaankin ruokailuhuone (vasen, keskikerros). Keittiön hyllyt on kiinnittämättä, johtuen siitä, että paneelit ja ovi puuttuvat. Eteiseen olen saanu tapetit, mutta lattia on tekemättä. Yläkerrasta puuttuu paneeli ja lattia on vailla pintakäsittelyä. Lisäksi olisi tarkoitus tehdä ne kierreportaat. Paljon olisi siis hommia :-)